... Näitä postauksia on tosi vaikeeta alottaa järkevästi. Oikeesti. Suurin osa ajasta koko postauksen tekemisessä menee varmaan siihen!
Nooh yritänpäs nyt jotenkin. Eilen olin Ellan ja Iriksen kanssa isossa omenassa kiertelemässä, hih kuulostaapas hassulta mutta siis ostoskeskus Espoossa. En oikein löytäny mitään muuta kuin sellasen kivan korviksen. Omenasta mentiin sitten vielä hetkeks Nidan mäkkiin ruokailemaan ja sieltä sitten Ellalle. Iris ( jonka blogiin pääset tästä ) oli ottanu kameransa mukaan nii kuvailtiin sitten aika paljon siellä. Meikkasin myös ipan ja se minut, mut kuvia tulossa kun iris onnistuu niitä mulle sendimään. Saattaisin ehkä jopa muistaa pistää ne tähän postaukseen. Ehkä.
Tänään sitten aamulla heräsinkin jo yhdeksältä ja lähdin fudispeliin. Kyllähän se ihan hyvin meni vaikka hävittiinkin 2-0. Oli kuitenkin meitä kaksi sarjatasoa ylempänä oleva joukkue. Omakin peli oli sujui ihan ok:sti. Ei erityisen hyvin, muttei huonostikkaan. Mun pitää oikeesti saada parempi kunto! Varmaan löytyis muualta kuin mäkistä...
Ku sitten päästiin kotiin stoppasin sohvalle ja kun vihdoin pääsin ylös ei oikein tekemistä meinannut keksiä, noo päätin sitten meikata itteni ja tälläset onnistuin väkertämään, selvästi vähä harjotuksen puutetta. ;)
![]() |
Ellan blogiin pääset tästä :) |
![]() |
Iris teki mulle tollasen hienon lettikruunun, meikkejä ei oikein tässä näy kun on mustavalkonen mutta siis hienot oli! :) |
![]() |
Oli aika hauskaa ku tehtii tollasii "what you think you look like" kuvia :)) |
![]() |
Ja tossa siis se korvis minkä ostin. Glitter 3.50 € |
Mm en sitten vanhempaa löytänyr, mut ihana biisi <3
P.s Huomenna liput myyntiin Weekend Festivaliin!! Pakkosaadapakkosaadapakkosaada! Med Ella :))
http://www.wknd.fi/weekend/1.html ++++ en saanut eilen tarpeeksi aikaiseksi joten julkaisen tämän nyt tänään maanantaina, vaikka tekstit olenkin kirjoittanut sunnuntaina ja ME SAATIIN LIPUT!! kesää odotellessa. :)
Oot oikeesti varmaan kaunein ihminen päällä maan! <3 Oot vaan liian täydellinen! T: superkateellinen
VastaaPoistavoii kiitoos! <3 :))
VastaaPoista